| (Sivu 2 / 3) NEUVOJA MATKAN VARRELLE
Jos aiot toteuttaa "Nyt nukutaan" -kuurin sinun täytyy päättää, että todella toteutat sen! Älä "kokeile" tai "testaa"! (Vertaa banaanidieettiin: "jaaha, katsotaanpas nyt, minä söin tässä äsken yhden banaanin, ja punnitsin sen jälkeen itseni. Paino ei suinkaan ollut laskenut, sitä oli tullut lisää! Eihän tämä metodi toimi!")Valmistaudu, tee päätös, ja sitten toimeksi, ei vilkuilla sen enempää taakse kuin sivuillekaan!
Rimssua päivisin myös jos lapsi nukkuu sisällä, mutta käytä rimssua, joka ei sisällä sanaa "yö". Tee muutenkin selvä ero päivän ja yön välillä: päivisin enemmän valoa ja ääniä, tavalliset vaatteet yllä, kevyt huopa, ei tavaroita sänkyyn. Lapsesta kuuluu tuntua siltä, niin kuin hän vain ottaisi pienet nokoset tapahtumien keskipisteessä. Näin erotetaan yö päivästä.
Hankalat ja paksut suojapuvut eivät ole mukavia pikkuisille vatsallaan-nukkujille, jotka nukkuvat ulkona. Tilanteen uudelleen miettiminen voi auttaa. Miten itse haluaisit nukkua ulkona, puistonpenkillä? Jotakin lämmintä alle, varmasti, ja jotakin reilusti lämmintä ylle levitettäväksi, mutta ehkei kuitenkaan toppahousuja ja toppatakkia? Peukalon imeskelijät voivat tarvita valmiiksi leikatun reiän lapaseen.
Lapset, jotka ovat aiemmin nukkuneet hyvin vaunuissa selällään, voivat jatkaa tätä päiväsaikaan, mutta suurin osa nukkuu mieluummin vatsallaan, kun he kerran ovat päässeet siitä jyvälle. Jotkut söpöstykset nukahtavat mielellään selälleen, mutta heräävät pian, ja temppuilevat hetken kuluttua - ja/tai tarvitsevat nukkua vielä pidempään. Tällaisessa tapauksessa kannattaa ihan ronskisti kääntää lapsi ympäri, ja ottaa pois mahdollinen tyyny. Korvaa "haitarilakanalla" ja aseta lapsi nukkumaan.
Jopa aivan vastasyntyneet osaavat kääntää päätään. Älä koskaan pelkää, etteikö lapsi saisi ilmaa. Jos vain alusta on sileä, ja vaarallisen pehmeät sänkyvaatteet pidetään loitolla, on tukehtumisriski vatsallaanmakaajilla olematon.
Päiväunet temppuilevat usein aluksi, vaikka olisivat toimineet hienosti ennen kuuria. Samoin pikkutunnit kello neljän ja kuuden välillä. Tämä johtuu siitä, että pikku pullanmuru, joka on alkanut nukkua öisin, ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin, luulee olevansa pirteä. Älä tee muutoksia päivärutiineihin! Pidä pääsi ja Asenteesi. Pikku pullanmuru ei ole pätkän vertaa pirteä - vielä. Mutta hänestä tulee.
Älä katso taaksepäin. Kohdista huomiosi siihen, joka nyt alkaa muistuttaa jotakin! Muista, ettet voi tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä, ennen kuin olet toteuttanut koko kuurin, ja seurantaviikon. Pikku lapset eivät "tapaa" yhtään mitään. He tekevät, niin kuin heille opetetaan. Heillä on persoonallisuutensa, ja tietty rytmi, mutta he eivät synny valmiiden tapojen ja käyttäytymismallien kera. Vain ja ainoastaan me aikuiset luomme ja tuomme tullessamme sekä tottumuksia että paheita, ja lapset seuraavat meidän esimerkkiämme siinä uskossa, että me tiedämme mitä teemme, koskapa me todistettavasti selviämme maailmassa. Me selviydymme, ja he ihmettelevät miten. Älä siis ajattele sellaisissa termeissä kuten "kieltäytyy", tai "ei halua" , tai edes "haluaa". Sinun tehtäväsi on katkaista käyttäytymismalli, josta kehkeytyi teille kaikille riesa. Siksi päätit toteuttaa "Nyt nukutaan" - kuurin. Ja yhtä helppoa kuin oli opettaa pitkän aikavälin aikana lapselle huono käyttäytymismalli, on tuoda kuvaan aivan uusi sellainen, sillä lapsi hakee sinun johdatustasi. Neljä vuorokautta sekä seurantaviikko ei ole paljon, jos sitä verrataan esimerkiksi kahdeksaan-yhdeksään kuukauteen, eikö niin?
Ota tutti pois jo ensimmäisenä yönä. Tutinkaipuu hukkuu muuhun yleiseen kysymiseen. Lapsi on unohtanut sen seuraavana aamuna. Jos sinä olet. Tutti häiritsee sitä enemmän, mitä vanhempi lapsi on.
Ei ole tärkeää, että lapsi nukkuu joka minuutin siitä ajasta, jonka hänen on tarkoitus nukkua. Tärkeää on, että hänellä on edellytykset. Anna ne! Marginaalivartilla ,ei sen enempää. Älä koskaan jää odottamaan, että lapsi vaikuttaisi väsyneeltä; seuraa kelloa ja pane lapsi nukkumaan. Ethän sinä odottaisi ruoan antamisen kanssakaan siihen, kunnes lapsi alkaa kalveta nälästä ja lopulta pyörtyy.
Kumpi valita yöksi, vaunutus vai junttaus? Valitse jompi kumpi näistä kuurin ja seurantaviikon ajaksi. Myös hyvin pientä lasta voi juntata alusta pitäen, jos haluaa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että hyvin pieniä lapsia on helpompi vaunuttaa, koskapa vaunut voi viedä mukaansa. (Monet vanhemmat hankkivat käytetyt, halvat, vanhempaa mallia olevat ekstravaunut sisäkäyttöön; niissä on usein tilava, litteä pohja.)
Muista harjoitella sekä junttausta että vaunutusta ennen kuuria, ensimmäistä puolisosi avustuksella, toista painot vaunuissa. Tarkoitus on löytää oikea ote. Kun etenet lapseen asti, täytyy sinun tietää tarkalleen mitä teet, ja miksi. Et saa tipahtaa sudenkuoppaan, jossa kysytään lapselta: "Toimiiko tämä? Mitä mieltä olet?!" Jos toivot lapseltasi vastauksia kysymyksiisi, eli jos jäät odottamaan jonkinlaisia hyväksynnän ja vahvistuksen merkkejä, herätät lapsessa(kasvavan) huolen. Sinun epävarmuutesi merkitsee lapselle hengenvaaraa! Ja näin olet päästänyt suden sisään.
Kun vaunutat täyttä kaulaa kiljuvaa lasta hiljaiseksi, täytyy sinun onnistua muutamassa minuutissa, joten ota reilut otteet käyttöön! Nappaa vaunuista kiinni aivan kuin ne olisivat juuri tipahtamaisillaan rotkoon! Vedä tasaisin, nopein, rytmisin vedoin! Vaunutus ei saa tuntua liian mukavalta. Muussa tapauksessa saat seistä vaunuttamassa pienen ikuisuuden, ja lapsi protestoi heti, kun vaunut pysähtyvät. Heti kun pikkuinen rauhoittuu, hidastat tahtia hieman, ravistele sitten vaununkahvasta nopeasti ja lopettelevasti sivulta sivulle ja poistu rimssun kera. Ensi kerralla aloitat rimssulla ja kuuntelet reaktiota. Jos rimssu ei missään tapauksessa riitä - mutta älä hätiköi! - vaan kuulostaa siltä, että lapsi todella aikoo aloittaa todellisen huutamisen ja jatkaa sitä, rynnistät paikalle ja pelastat jälleen vaunut rotkon reunalta. Mutta älä viivy kahta minuuttia pidempään, ja poistu kertojen välillä.
Kun junttaat lapsen rauhalliseksi aivan ensimmäistä kertaa - ensimmäisenä kuuriyönä - voi se kestää sekä 20 että 45 minuuttia, tai jopa kauemmin. Silloin kannattaa muistaa, ettei rauhoittaminen junttauksen avulla tule enää koskaan kestämään niin pitkään. Ole kärsivällinen, mieti muuta, ja jatka! Pikku söpöstys on täydellisen hämmentynyt kaikesta uudesta, jonka tarkoitusta hän ei ymmärrä, ja esittää tuhansia kysymyksiä. Ja luulee ympärillä hiiviskelevän yhtä monta sutta. Lohtu ei tule pelastamisesta (vaaran vahvistamisesta). Lohtu tulee olon turvaamisesta.
Jo toisena yönä sinun tulee voida antaa rimssun ottaa ohjat käsiinsä. Siksi sitä täytyy harjoitella - etukäteen. Se ei saa olla liian lyhyt. Sen kuuluu olla rytminen, ja se sanotaan/lauletaan kunnon vatsatuella. Sen kuuluu myös olla niin kuuluva, että se varmasti tunkee itsepäisempienkin protestejen lävitse. Kaikki neljä, kuusi, tai jonkun kerran kahdeksan "säkeistöä" kuuluu vetää yhtenäisenä, ilman taukoja ja kysymysmerkkejä. Viimeisen kuuluu asettaa selvä piste, ja laskea äänensävyssä. Muista, että lapsi pelästyy järjiltään jo omaa huutoaan. Vasta sitten kun lapsi syntyy omaan minuuteensa, kahdeksan-yhdeksän kuukauden iässä - pystyy hän ymmärtämään, että huuto tulee hänestä itsestään! Siksi rimssun täytyy kuulua huudon läpi ja tavoittaa lapsi.
Aluksi lopetteleva vahvistusrimssu saa aikaan uudistuneita kysymyksiä sen sijaan, että se vahvistaisi rauhaa. Älä anna periksi ennen kuin lapsi on ottanut vahvistusrimssun vastaan, ja pysyy rauhallisena. Vahvistuksen, että kaikki on hyvin ja oikein, tulee seurata lasta uneen saakka. Se auttaa pikkuista löytämään uskalluksen/kyvyn nukahtaa itsekseen uudestaan seuraavan kerran. Jos sen sijaan huuto on viimeinen asia joka seuraa pientä uneen, tulee hän myös seuraavalla kerralla heräämään huudon kera. Kysymys on yhä vastausta vailla. "Tuleeko susi nyt, ja syö minut suihinsa?"
Tähtää kahden minuutin iltaseremonioihin (paitisi aivan ensimmäisellä kerralla), ei pidempiin menoihin. Jos teitä vanhempia on kaksi, naurakaa molemmat lapsen kanssa, ja menkää molemmat mukaan lapsen huoneeseen; tällatavoin te tuette toisianne. Muuten on olemassa riski että lapsi huutaa äidin perään jos isä laittaa maate, ja päinvastoin, saadakseen tietää onko tämä tällainen nyt todella oikein, eikä siis vaarallista ja epävarmaa. Siksi olisi myös suotavaa, että molemmat ovat mukana ratki riemukasta aamua avaamassa!
Saman henkilön - sen teistä joka on asiallisempi - kannattaa hoitaa kaksi ensimmäistä kuuriyötä. Sitten voitte vaihtaa seuraavan kahden yön ajaksi. Kolmannen ja neljännen yön aikana ei ole tarkoitus että ensimmäinen kuurittaja pitää kaiken aikaa ohjia itsellään (niin että lapsi huomaa), vaan toimii neuvonantajana ja oppaana. Seurantaviikon aikana voittekin sitten vaihdella aivan miten sopii.
Lapsen tulee nauraa koko matkan sängyn luokse saakka. Toisesta illasta alkaen iloinen lapsi asetellaan vain nukkumaan (selvien liikkeiden, sekä "viuhkan" kanssa). Junttausta voi käyttää ihan lyhyesti merkkinä, minkä jälkeen suoritetaan heti nopea, lyhyt painallus ja poistutaan rimssun kera, vaikka lapsi protestoisi ennen kuin on ehditty ulos huoneesta. Älä juutu! Juuttuminen on sallittua enintään naurun yhteydessä!
Aikaansaa arkisia ääniä, joilla ei ole mitään tekemistä lapsen kanssa. Tämä helpottaa sinun mahdollista ylikeskittymistäsi, ja lasta auttaa kuulla, että "sinä et kuitenkaan kuule" - olethan täysin keskittynyt pyssyn lataamiseen jotta susi pysyy loitolla. Kovaääninen Mozart on harvoin pahitteeksi!
Tarjoile luumusosetta kuurin aikana (kolmesta kuukaudesta lähtien; voidaan myös laimentaa hyvin keitetyn veden kanssa ja tarjoilla pullosta)! Useimmat pikku pullanmurut kärsivät ummetuksesta samassa yhteydessä kun uni - ja näin ollen myös ruoka - alkaa maistua.
Kaikki, mikä tapahtuu yllättäen, voidaan hoitaa nostamatta lasta sängystä: vaipan vaihto, veden anto (hätätapauksessa) ja rohkaiseva lohdutus sairaalle, kuumeiselle lapselle; jopa lakanoiden vaihto onnistuu. Jos nostat pikkuisen ylös, luulee tämä, että aamu on tullut, tai että susi on todellakin päässyt livahtamaan sisään, ja kaikkien on heti paettava. Ronski sääntö kuuluu: jos nostat lapsen sängystä, olette matkalla päivystyspolille.
Nykyajan vanhemmat, jotka ovat saaneet kuulla että "lapsi kuuluu äitinsä rinnalle" ovat tuskin kuulleet lapsensa itkevän, ja tulkitsevat näin ollen joka huudon tyytymättömyyden osoitukseksi, eivätkä suinkaan kysymyksiksi. Luullaan myös, että kyse on suorastaan hysteriasta, mutta hysteerinen lapsi joko oksentaa tai pyörtyy, tai sitten molempia. Huudon muodossa esitetyt kysymykset ( ja miten lapsi muuten ilmaisisi kysymyksensä?) eivät ole hysteriaa. Ne ovat juuri kysymyksiä, jotka vaativat vastauksen, jonka lapsi voi kelpuuttaa. Älä luovu, ennen kuin olet löytänyt oikeat vastaukset, ja osaat antaa ne! "Nyt nukutaan" - kuuri antaa sinulle työkalut. Opi käyttämään niitä oikein. Lapsen lopullisen reaktion kuuluu olla helpotus.
Toisesta yöstä lähtien: rajaa liikenne minimiin. Yritä mieluiten olla menemättä lapsen huoneeseen ylipäätään. Tosiasia on, pidit siitä tai et, että häiritset. Et ole jumalan ainoa siunaus lapsellesi. Lapsen oma, rauhallinen, turvallinen yöuni on tärkeämpi, kuin sinun ihana persoonasi. Vaikka ajatus olisi miten mieletön! Jos olet kaiken hyvän lisäksi huolissasi kun astut huoneeseen, olet yleinen vaaratekijä - tai ainakin vaaratekijä lapsen turvallisuudelle. Silloin susi hiiviskelee jalkojesi lomissa.
Jos lapsen on tarkoitus jatkossakin edistyä, täytyy sinun ensin uskaltaa "peruuttaa", ja jatkaa sitä. Opi peruuttamaan aina vain enemmän, ja näin ollen antaa luottamuksen lapseesi kasvaa.
Pikkutunnit voivat kummitella viikkoja. Lapsi herää kerran tai useammin neljän ja kuuden välillä, tai sitten hän ei herättyään nukahda uudelleen ollenkaan. Ole kärsivällinen! Älä mene huoneeseen, paitsi mahdollisesti kerran, täydellisen kriisin edessä. Näytä sudelle ovea heti kun pikku kulta herää, iloisella, valoisalla rimssulla x4, joka sanotaan ystävälliseen, rauhoittavaan sävyyn, ja joka kertoo lapselle, että päivä ei ole vielä alkanut (ainakaan lapselle). Vältä sitten mahdollisimman pitkään tekemästä mitään muuta. Aikaansaa muita arkisia ääniä, tai anna olla hiljaista. Jos ja kun sinusta alkaa tuntua, ettet todellakaan jaksa kuunnella enempää - lähtökohta, joka on psykologisesti terveellinen, koska se estää sinua säälimästä lasta, jolla ei muuten ole mitään hätää - (sen kuin laitetaan päätä tyynyyn ja nukahdetaan, minkä pikku söpöstys kyllä itsekin keksii, jos ei muuta niin pitkäveteisyyttään..) voit antaa lapselle hyvin päättäväisen, kovaäänisen, pikkuvihaisen rimssun, joka kertoo, että sinä, ja muu maailma olette saaneet tarpeeksenne. Täydellisen epätoivon partaalla asettele lapsi aloilleen, mutta vain kerran, ja hiljaisuuden vallitessa. Ulos samantien. Rimssua, aseta piste, ja poistu.
Pikku kulta, joka hyppää seisomaan ennen kuin olet ehtinyt edes huoneesta ulos, saa seistä! Kuuntele ulkopuolella, näkymättömissä. Pikkuinen on vihainen, pahantuulinen, iloinen, yleisesti hämmentynyt, tai kiroilee kuin merimies. Voi, voi, eipä sille juuri mitään voi! Sanoma kuuluu: yöllä ei tapahdu mitään, ja nyt lapsi on laitettu nukkumaan yöksi. (Se sanoma kyllä asettuu ajan kanssa, vaikkei mahdollisesti tänä iltana.) Seisominen, sen enempää kuin reagoiminenkaan, ei ole kiellettyä. Sen sijaan oikein, oikein surulliseksi tuleminen on kiellettyä. Sama koskee suurta väsymystä, ja nämä kaksi tavallisesti kulkevatkin käsi kädessä. Silloin kuulet, miten lapsi pyytää apua. Ei hän tätä ennen ole avulle vastaanottavainenkaan. Odota siis! Aseta lapsi nukkuma-asentoon (silloin hän myös jää siihen), painalla, poistu, rimssua ja vahvista.
Pikku pullanmurut, jotka osaavat asettua itsekseen aloilleen, ja nukahtavat rimssuun - mielellään pienten mylläysorgioiden jälkeen - asettuvat usein poikittain pötkölleen tai sammuvat peiton päälle. Kun lapsi on nukkunut kymmenen minuuttia (ei kaksikymmentä) voit mennä huoneeseen ilman, että lapsi sitä huomaa. Voit nyt nostaa lapsen ihan asiallisesti oikein päin ja peitellä. Pidä huone viileänä!
Tavallisin virhe on "juuttuminen". Älä tee sitä! Jos ja kun lapsi huutaa, kuuluu teistä molemmista tuntua siltä, että lapsi huutaa sinut luotaan, ei luokseen. Sinä voit kyllä tullakin, mutta vain mennäksesi pian taas. Joka kerran kun juutut lapsen huoneeseen, työntää myös susi kuolaavan kuononsa ovenrakoon.
Ensimmäisen kuuriyön jälkeen ei ole välttämätöntä odottaa kunnes lapsi on aivan hiljaa, ennen kuin aloitat rimssuamisen. Ei ole vaarallista tai väärin, jos pullanmurusi on vihainen, mistä juuri lienee kysymys toisen kuuriyön aikana. Ensimmäisen yön jälkeen aloitat myös rimssuamisen, nyt ei vierailla enää huoneessa lapsen herätessä kesken unien.
Toisen yön lopussa tai kolmannen alussa alkaa lapsi tosissaan ymmärtää missä mennään, ja tuntea tiettyä luottamusta uutta järjestystä kohtaan. ("Mutta pitääkö se paikkansa myös tänä yönä? Voiko siihen luottaa? Oletteko te varmasti siellä? Pidättekö suden loitolla? Uskaltaako nyt todella nukkua?") Nyt se teistä, joka on vahtivuorossa vetää muistutus ja varmistusrimssut yhteen, ja antaa niiden muodostaa yhtenäisyyden. Äänensävy pehmenee, hiljenee ja laskee, hiljaisuus laskeutuu. Asia ymmärretty.
Tositiukat päivärutiinit vaikuttavat hankalilta aluksi. Sinä tunnet itsesi lukituksi. Voitko enää koskaan lähteä kotoa lapsen kanssa? Tavata ihmisiä? Luulet, ettet enää koskaan voi joustaa mitenkään, tai improvisoida. Totuus on päinvastainen. Pikku pullanmuru, joka kuurin, seurantaviikon ja parin lisäviikon jälkeen on saanut vuorenvarmat rutiinit, voi syödä ja nukkua missä vain, kuka tahansa voi olla syöttäjänä tai nukkumaanpanijana, hänet voidaan ottaa mukaan minne vain, vaikka maailmanympärimatkalle - kunhan vain rutiinit pysyvät samoina. Voit suunnitella kuinka villejä aktiviteettejä haluat, eikä sinun koskaan tarvitse epäillä miten menee. Tämä se vasta on liikkumavapautta!
Liimaa päivärutiinit otsaasi, kuvainnollisesti! Mieti rutiinit läpi tarkkaan, tarkkaan, ennen kuin lyöt ne lukkoon, myös sitten kun, pitkän harkinnan jälkeen, päätät muovailla niitä uusiksi. Anna aina uusille päivärutiineille ainakin viikko, ennen kuin edes alat harkita niiden arvioimista! Lapselle täytyy antaa kunnon mahdollisuus oppia uudet rutiinit.
Toimiiko "Nyt nukutaan" - kuuri vanhempiin lapsiin? Kyllä. Luovu junttauksesta. (Jos pikku mukula ei ole tottunut junttaukseen saa hän kaiketi sätkyn moisesta kohtelusta!) Asettele selvin liikkein nukkumaan, joko muistivihon mukaan, tai sitten niin kuin tiedät lapsen haluavan maata, ja pidä sitten hänet aloillaan "viuhkan" avulla noin kymmenen sekuntia. (Voi olla että joudut pitelemään aloillaan pidempään, erikoisesti ensimmäisellä kerralla. Pikkuisen tulee tuntea itsensä raukeaksi, mutta ei ehtiä nukahtaa.) Älä sano mitään. Painalla lopetukseksi, ja poistu rimssun kanssa. Jatka rimssun kanssa ovelta pois, ja aikaansaa muita ääniä, joilla ei ole mitään tekemistä lapsen kanssa. Muistutuksen ja vahvistuksen suhteen: seuraa kuuria.
Entäs sitten vielä isommat lapset? Ensiksikin: pidä pinnasänky tai tuo se takaisin! Kaksi-kolmevuotiaat ovat liian pieniä nukkumaan avosängyssä! He kiipeävät ulos, eivätkä välttämättä siksi, että kaipaisivat päiviensä hellää huoltajaa, vaan siksi, että he eivät enää tiedä mihin he kuuluvat. He kaipaavat rakasta vanhaa sänkyänsä, joka oli heidän "huoneensa". Ilo sen palatessa on perinpohjainen! Odota avosängyn tuomista kuvaan ainakin uhmaiän ohitse! Toteuta nyt unikoulu. Asettele nukkumaan kuten yllä. Harjoittele tehokasta rimssua. Jos lapsi puhuu, tai huutelee, toista rimssu huoneen ulkopuolelta ikuisuuksiin, tyyliin "hyvää päivää - kirvesvartta" - yhtä monta kertaa kuin lapsi temppuilee (kysyy), ja sitten vielä kerran.
Pikku väkeä kolme-neljä-viisi-sekä- kuusivuotisiässä ei lasketa sängystä ylös ylipäätään. Sängyssä saa mielellään maata pitkästyneenä, mutta siitä ei nousta. Istu tuolille oven rakoon, lue lehteä tai kirjaa, neulo tai kirjoita, tee mitä tahansa, millä ei ole mitään tekemistä lapsen kanssa. Älä katso lapsen huoneeseen päin, äläkä sano mitään. Pienimmätkin liikkeet pikku sängyn pohjalla pysäytetään tiukalla "ei keskusteluja" - rimssulla. Jos lapsi ehtii ylös, ei hän ainakaan ehdi ulos! Nappaa pikku optimisti saman tien, taluta takaisin sänkyyn, painalla ilman sanoja ja poistu rimssun kera. Toista rauhallisesti.
Huoneen pimeänä pitäminen auttaa uskomattomasti. 90% pienten lasten kaikista vaikutteista tulevat näön kautta. Kaikki me heräämme yön aikana, enemmän taikka vähemmän tiedostamatta. Me aikuiset tiedämme, että on vielä yö, ja jatkamme nukkumista. Lapsi ei tiedä sitä. Jos on jotakin katseltavaa, alkaa pikku päässä heti erinäiset toiminnat. Jos et voi antaa lapselle omaa huonetta, on kattoon kiinnitetty tanko lattiaan saakka yltävine pimennysverhoineen kaikkein täydellisin ratkaisu. Pidä huoli siitä, että verho laskeutuu ainakin metrin päässä pinnasängystä, jotta pikku pullanmuru ei voi nousta seisomaan, ja kurkkia itse sen takaa!
Pikku lapset vaihtavat asentoa nukkuessaan aivan kuten mekin, eikä heidän täydy jäädä asettelemaamme asentoon. Jalat nousevat ylös, kädet alas, pää käännetään vasemmalle, tai kasvot porataan suoraan haitarilakanaan. Nukkumaanasettelu antaa lapselle maagisen ensiviestin, joka kertoo, että kaikki aktiviteetti lakkaa. Paras nukkuma-asento on sitten lapsen oman valinnan mukainen.
Kätkytkuoleman vaaraa alennetaan varmemmin hengityshälyttimen avulla, eikä suinkaan selällään makuun avulla. Vauvojen kuuluu "nukkua sammakkoasennossa" sileällä alustalla. Jokaisen meistä on kuljettava evoluution halki; vatsallaan kuin käärme, madellen kuin krokotiili, nelinkontin kuten apinat, ja lopulta pystyssä, seisoaltaan, itsenäisesti ajattelevana olentona - ihmisenä. Esimerkiksi kyky nähdä kolmiulotteisesti on erottamattomasti yhteydessä ristisuuntaisen matelun kanssa. Jokaisen viiden aistin kehittyminen on pakostakin yhteydessä motoriseen kehitykseen. Pidä lasta selällään niin vähän kuin suinkin mahdollista, mieluiten sitä tulisi välttää kokonaan!
Hengitys ei kulje automaattisesti elämän alussa. Vatsassa ollessaan sikiöllä oli kidukset! Jos epäilet hengityshälyttimen tekevän sinusta huolestuneen, kysy itseltäsi, huolestuttaako auton turvaistuin tai pyöräilykypärä sinua. Ruotsissa vanhemmat, jotka ovat menettäneet lapsen kätkytkuoleman kautta, saavat sairaalasta hälyttimen mukaansa seuraavaa lasta varten. Täytyykö talosi ensin palaa poroksi, ennen kuin voit hyvällä omalla tunnolla hankkia palohälyttimen?
Nukkumaanasettelu voi (aivan ensimmäisillä kerroilla) merkitä nukkumaannostelua, jotta voit laittaa lapsen aloilleen, ja sitten pitää tämän aloillaan. Tämä ei merkitse väkivaltaa - ei ainakaan sen enempää kuin käytät joka päivä vaippoja vaihtaessasi, pukiessasi lapsesi suojapukuun, tai asettaessasi hänet auton turvaistuimeen. Pian lapsi huomaa, että on mukavaa pötkötellä paikallaan juntattavana. Hän rentoutuu ja rauhoittuu. Silloin lopetat junttauksen. Mikä puolestaan herättää uusia protesteja...
Erinäiset pienet lapset nukkuvat enkelin lailla kuurin alussa. Heille on suuri helpotus vihdoinkin löytää rauha. Sitten sirkus alkaa (taas). Tässä alla kysymys vastauksineen:
"Aluksi kaikki meni niin hyvin. Kuuri toimi todella hyvin. Lina, kahdeksan kuukautta, nukkui pidempään ja pidempään yö yöltä. Mutta nyt, yhdeksännen yön jälkeen, vaikuttaa siltä että olemme takaisin lähtöruudussa. Hän herää joka toinen tunti ja huutaa. Mitä me teemme väärin?"
" Joko hän on suorittanut pienen "sortumisen" - suurinpiirtein niin kuin laihduttaja, joka aloittaa tosi hyvin, tipauttaa painoa viisi kiloa, ja sitten yhtäkkiä ahmii kokonaisen täytekakun. On aivan niin kuin pikkulapsilla olisi tarve tehdä kunnon sukellus entiseen, ennen kuin he voivat lopullisesti sanoa hyvästit koko kurjuudelle ja aloittaa uuden, paremman elämän. Tai sitten te olette "juuttuneet". Viestitätte ikuisuudesta ikuisuuteen, vaikka hän aivan hyvin tietää missä mennään. Teidän täytyy ymmärtää, että häiritsette, jokaisella turhalla väliin tulolla. Luottakaa lapseen hieman enemmän! Ei enempää junttausta, viljelkää rimssua täydellisyyteen saakka. Ja viilentäkää asennettanne! Muistakaa, että kaikille ihmisille ja aivan erityisesti pienille lapsille, jotka eivät osaa sanoa että riittää, on todella rasittavaa olla kaiken aikaa taukoamattoman, aktiivin silmälläpidon alaisina. Tilanne on sama, kuin jos sinä istuisit varsinaisessa luksusravintolassa nauttimassa fantastisesta gourmeéateriasta, ja joku, joka ei itse söisi, istuisi toisella puolella pöytää tarkkailemassa sinua huolestunein ilmein kaiken aikaa: "Maistuuko hyvältä? Onko pihvi liian verinen? Pitäisikö sitä paistaa vielä vähän lisää? Onko se hyvin maustettu? Liikaa maustettu? Ei maustettu laisinkaan? Mitenkäs vihannekset? Rapeita? Tahmaisia? Kylmiä? Lämpimiä? Veteliä? Minkälaisia perunat ovat? Miksi et syö perunoita? Lähetänkö perunat pois? Haluatko mieluummin perunamuusia? Pitäistkö enemmän perunamuusista? Minä voin tilata perunamuusia! Oletkö kylläinen? Onko ruokaa liikaa? Liian vähän? Onko tämä ehkä väärää ruokaa? Olisitko mieluummin syönyt jotakin muuta? Ja miltäs viini maistuu? Onko se hapanta? Kylmää? Liian lämmintä? Olisitko mieluummin syönyt jossakin muualla?" Jne, jne. Lopulta olisit kai huutanut täyttä kurkkua: "MENE! Anna minun syödä rauhassa, herran tähden!" Ajatus, että teillä on seitsemäntoista muuta vauvaa viereisessä huoneessa, jotka kaikki kiljuvat täyttää kaulaa, voi auttaa. He tarvitsevat apua löytääkseen rauhan, nyt. Kun se työ on tehty, odottaa navetassa kahdeksantoista lehmää, jotka pitää lypsää, nyt. Teidän täytyy ymmärtää, että on muitakin kuin pikku Lina, joiden täytyy siirtyä vaiheesta vaiheeseen. Jotta hän voi jatkaa edistysaskeltensa kanssa, täytyy teidän ensin peruuttaa. "Nyt nukutaan" - kuuri on prosessi. Se ei toteudu omalla automatiikallaan, vain siksi, että te olette potkaisseet sen käyntiin. Teidän täytyy itse aktiivisesti peruuttaa, yö yöltä ja päivä päivältä; teidän täytyy askel askeleelta vähentää ja lyhentää väliintulojanne. Ottakaa siis uudet reippaat otteet! Lukekaa, ja palatkaa järjestykseen! Ennen kaikkea: antakaa omille susillenne huutia ennen kuin ne pääsevät minnekään pikku Linan lähettyvillekään. Koskaan enää!"
TYÖKALULAATIKKO
Attityden / Oikeasta Asenteesta:
Pienet lapset puhkeavat esiin kuin lehdet puihin. Oma pikku lapsesi on sinulle maailman tärkein henkilö, ja se on ihanaa. Mutta pieni lapsesi ei jaksa olla napa, jonka ympärillä maailma kiertää. Sinun täytyy onnistua uskottelemaan itsellesi, että sinulla on seitsemäntoista muuta vauvaa viereisessä huoneessa, ja kun olet valmis heidän kanssaan, odottaa navetassa kahdeksantoista lehmää, jotka odottavat iltalypsyä. NYT! Lapsi on saapunut jakamaan elämäsi, ei kääntämään sitä ylösalaisin.
Itsestäänselvä Asenne on lapsenhoidon A ja O. Toisinpäin käännettynä on huoli lapsenhoidon pahin voro. Sinun huolesi merkitsee lapselle Sutta. Luota pieneen! Käsittele häntä kevyellä kädellä. Älä epäröi. Äläkä liimaa itseäsi lapseen kiinni. Lapsesi vuoksi - näe hänet ihmisenä miljoonien muiden joukossa, jolla on samat yleisinhimilliset tarpeet kuin miljoonilla muillakin. Tiedän, että tämä on helppo sanoa, mutta vaikeaa toteuttaa - mutta itsestäänselvän asenteesi kohdatessaan lapsi reagoi välittömällä helpotuksella. Lapsi kysyy sinun varmaa itseluottamustasi. Päällisin puolin on kyse henkiin jäämisestä. Sinä olet lapsen henkiinjäämisvakuutus.
Jätä siis oma huolesi - omat sutesi - lapsen ulottumattomiin, niin pitkälti kuin suinkin vain voit. Viljele itsestään selvää asennettasi, ja huomaat joutuneesi hyvään kierteeseen. Ja pikku lapsi auttaa sinua tavattomasti.
Äidin kysymys:
"Olemme käyttäneet jokaista olemassa olevaa työkalua, ja ihmettelemme, kuinka kauan lapsi jaksaa tällaista käsittelyä, ennen kuin hän saa negatiivisia vaikutteita. Viuhka tekee hänet hyvin vihaiseksi. En ole koskaan saanut häntä rauhoittumaan viuhkan avulla. Hän pyristelee vastaan, jännittää koko ruumiinsa niin että aaaarrrggh. Rimssu, junttaus, mikään ei enää pure. Olen huomannut, että jos rimssuan kovaa ja vihaisesti, voi lapseni tulla kovin surulliseksi tai vielä vihaisemmaksi. Siksi aina vain kovempaa rimssuaminen ei toimi. Hän huuta kahta kovemmin." Annan vastaus:
"Haluaisin antaa sinulle muutaman sanan matkan varrelle, jotka ehkä voivat auttaa sinua löytämään toisenlaisen lähestymistavan (eli sen kuuluisan Asenteen).
Kyse ei ole siitä, että pikku lapsille olisi rasittavaa saada nukahtaa makeasti. Kuuri ei ole mikään kidutuskeino, jolla lapset pakotetaan nukkumaan; se kuvailee tapaa, jolla autetaan lapset rauhoittumaan. Tähän on olemassa monta työkalua, mutta kaikki ne ovat turhia ja hamppaattomia, jos lapselle ei kykene viestittämään tietävänsä mitä tekee, jos ei ole täysin sata prosenttisen varma että on todella lapsen oman edun mukaista saada nukkua, ja että kyse on todella auttamisesta, ei karhunpalvelun tekemisestä. Itsestään selvä Asenne ei tule näyttelemällä, se tulee varmasta vakuudesta, joka kertoo, että se mitä tehdään, tehdään lapsen hyväksi. Asiat loksahtavat paikoilleen samalla hetkellä, kun pikku lapsi ymmärtää tämän, ja tavallisesti seurauksena on puhdas ja ilmiselvä helpotus.
En haluaisi lisätää kuormaasi ylimääräisiä kiviä, mutta minun täytyy kuitenkin pyytää sinua lukemaan lisää, kunnes tunnet Asenteen hiipivän paikoilleen. Mitä selvemmin se hiipii paikoilleen, sitä varmemmin jolkuttavat sudet häpeissään luotasi matkoihinsa. Lue uudestaan alusta. Lue kaikki mitä kuurista on kirjoitettu, niin täällä kuin kotisivullakin. Älä jätä väliin "miksi lapsi huutaa" - artikkelia, joka voi selittää sinulle miksi sinun - vanhempien - henkiinjäämisturvan - epätoivo ja epävarmuus merkitsee varsinaista susipommitusta lapselle. Siksi sinusta kaikkii muuttuu aina vain pahemmaksi. Pikku pullanmuru ei saa vakuuttavia ja rauhoittavia vastauksia (siksi) aina vain vihaisempiin, surullisempiin ja hämmentyneisiin kysymyksiinsä. Hän yrittää pakottaa sinut tietämään päivänselvästi mitä teet, jotta hän itse voisi olla rauhallinen, iloinen ja täysin vakuuttunut siitä, että sudella ei ole toivon häivääkään päästä häneen käsiksi.
On houkuttelevaa kysyä itseltään, kun "nyt nukutaan" - kuuri ei kuljekaan kuin rasvattu, josko juuri tämä lapsi olisikin muokattu jostakin muusta aineesta, kuin kaikki ne muut lapset, joihin kuuri puree niin hyvin. Mutta se on vaarallinen tie kulkea, ja vaarallinen ajatus jolla leikkiä. Sillä juuri silloin alat esittää "kysymyksiä" lapselle, ja näin ollen heivaat vastuun pikku lapsen harteille, sen sijaan että sinä - henkiinjäämisen turvaajana - kantaisit vastuun. Eikä mikään pieni lapsi jaksa kantaa sitä vastuuta protestoimatta enemmän taikka vähemmän hysteerisesti (vertaa 5 min. metodiin).Siinä mielessä kaikki lapset ovat yhtä lujia tahdossaan kuin sinun pikkuisesi.
Lainaus tässä yllä osoittaa, että olitte toivoneet ja ajatelleet - mikä on inhimillistä ja sitä paitsi hyvin tavallista - että kuuri toimisi itsekseen, omalla automatiikallaan, sillä sekunnilla kun te olitte luoneet päivärutiinit ja alkaneet soveltaa niitä - aivan liian lyhyesti ja empien, aivan liian epävarmasti ja epäillen - sekä alkaneet käyttää mainittuja työkaluja samalla asenteella. Mutta kuuri ei toimi niin. Kuuri ei, sen enempää kuin (vielä surkeampi ajatus!) pikku lapsikaan, voi tehdä työtä puolestanne; yhtä vähän ruoka tarjoilee itse itsensä tai pikku lapsi syö sen itsekseen suihinsa. Sinulle on päivänselvää, että lapsen täytyy syödä - siinä eivät auta kysymykset, protestit eikä vastarinta, niin kuin joskus voi käydä; hänen täytyy syödä ei pelkästään välttääkseen nälkäkuoleman, vaan myös voidakseen kasvaa ja voida hyvin. Mikään eikä kukaan ei pystyisi estämään sinua toteuttamasta tätä itsestään selvää ja elämän turvaavaa pyrkimystä - antaa ruokaa, aina, joka päivä, vaikka mikä olisi. Asenteesi pikku lapsen unta kohtaan, ja kohtaan omaa kykyäsi turvata se, täytyy olla yhtä päivänselvä.
Lue siis, kunnes silmät putoavat päästä, anna huutia kaikille susille, aloita uudestaan alusta reippaasti roihuavan Itsestäänselvän Asenteen vallitessa, ja voin luvata sinulle että olettekin perillä ennen kuin arvaatkaan! Uusi ja ihana elämä odottaa ihan nurkan takana!" Naurusta:
Pienten ihmisten kuuluisi saada ainakin yksi kunnon nauru päivässä. (Isojen myös!) Naurun merkitystä vähätellään kulttuurissamme. Nauru on terveyttä.
Peikot poksahtelevat auringon valossa. Pienet lapset pelkäävät sutta kaikissa sen ilmenemismuodoissa. (Niin kuin mekin.) Susi jolkuttaa tiehensä naurun kuullessaan. Se, joka nauraa, ei pelkää. Sudella ei ole mitään haettavaa sellaiselta ihmiseltä.
Pikku lapsen kuuluisi ainakin nauraa ennen nukkumaan menoa, joka ilta. Tässä saa käyttää jokaista tuntemaansa keinoa ja konstia, sillä mukula naurakoon! Ja tämän asian saa luvan järjestelmällistää. Pikku söpöstykselle on yhtä tärkeää käydä nukkumaan iloisena kuin meille aikuisille on saada pitä hieman hauskaa) iltaa myöten (ainakin), jotta voimme sitten nukahtaa makeasti.
Hauskuus kuuluu myös seuraavaan aamuun. Sekä nukkumaanmenon, että heräämisen tulee olla hauskaa. Sillä tavalla tulee uudesta päivästä hauska, niin kuin yökin oli levollinen.
Kuinka monta tuntia unta/vuorokausi?
Lapsikirja, kokeneen äidin opas isojen ja pienten lasten hyvään kasvatukseen, kuvailee kuinka hyvä uni helposti voidaan taata alusta alkaen. Edellytyksenä on, että lapsi on päivän aikana saanut joka aterialla niin paljon ruokaa kuin ikinä pystyy nielemään, ja että hän on tämän lisäksi saanut kaikki muutkin yleisinhimilliset tarpeensa tyydytettyä. Apua voi hakea vakiomallista, josta voi löytää tietoa muiden peruskäsitteiden joukosta.
Kuukauden vanha vauva nukkuu siis kuuden tunnin yhtenäiset yöunet. Kaksi kuukautta: kahdeksan tuntia Kolme kuukautta: kymmenen tuntia Neljä kuukautta: kaksitoista tuntia
|